Kyyn rauhoittaminen muualla kuin pihapiirissä
World Serpent Day 1.2.2016
Juhlia voi monesta asiasta joten, keväisenä helmikuun 1. päivänä juhlittiin käärmeen päivää, joka muualla maailmassa tunnetaan nimellä National Serpent Day.
Tämä ei siis ole ilmaan heitettävien paperisien serpentiinien päivä, se on vasta vappuna vaan ”Serpent” tarkoittaa käärmettä. Latinankielessä serpere tarkoittaakin ”matelevaa, ryömivää” ja Serpentes onkin nykypäivänä käärmeiden alalahkon nimenä. Eli ensi vappuna kun kietoudut serpentiiniin, voit miettiä hyvällä mielellä käärmeitä ja sitä kuinka ne vaikuttavat näinkin hyvällä tavalla elämäämme.
Suomessa kevät lähestyy kovaa vauhtia. Voimme alkaa virittelemään mieliämme siihen että matelijat ja sammakkoeläimet heräilevät jonkun ajan päästä koloistaan ja vesistään. Eritoten pidetään mielissämme jo viime vuonna aloittamani tiedotus siitä, kuinka hyödyllisiä käärmeet ja myös kyy on. Muistattehan YLEn haastatteluni https://yle.fi/…/artik…/2015/06/12/kyyn-hyodyllisyys-yllattaa jossa nostettiin esille kyyn ja borrelioosin/puutiaisaivokuumeen yhteys. Kyystä saatu hyöty on siis moninkertainen siihen nähden, kuinka moni kansasta pitää sitä virheellisesti haittaeläimenä.
Näin käärmeenpäivänä voi siis miettiä tulevaa kevättä ajatellen, onko kunkin itsensä tuntema viha tai inho kyytä kohtaan, todellista vai kuljetko vain ympäröivien ihmisten kyyn vihaamisen virrassa? Oletko itse kokenut vaaraa tai edes lähimmäisesi kyyn suunnalta? Vai oletko kyyn vihaaja vain koska muutkin ovat…
Kannattaa lueskella tätä sivustoa tai FB-sivustoa joka nykyään nimellä Kyyn suojeluhanke Suomessa jos kiinnostuit muuttamaan ajatusmaailmaasi kyyn suhteen.